» Valoisaa joulua ja vauhdikasta uutta vuotta!

Valoisaa joulua ja vauhdikasta uutta vuotta!

Fibernetin vuosi on sujunut vauhdikkaasti valokuiturakentamisen merkeissä. Kiitos siitä kuuluu asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

Olemme tänä vuonna tuoneet huippunopean valokuituverkon monen tuhannen kotitalouden ulottuville. Liperin Käsämässä valokuituhanke on loppusuoralla. Imatralla iso osa tänä vuonna työn alla olleista alueista on valmiina. Rakentaminen jatkuu ensi vuonna vielä muutamalla uudella alueella. Lieksassakin rakentaminen pääsi jo käyntiin, mutta normaalia aikaisemmin tullut keskeytti harmittavasti työt hieman ennakoitua aiemmin. Jatkamme kaikkia kesken jääneitä alueita heti, kun sääolot sen sallivat.

Ensi vuonna rakentamisen vauhti kiihtyy. Liittymämyynti on jo käynnissä Äänekoskella, Asikkalassa Vääksyn taajamassa sekä Asikkalan kylissä. Rakentamisjärjestykseen vaikuttaa alueiden liittymämyynti. Kannustammekin kaikkia valokuituyhteydestä haaveilevia vinkkaamaan liittymän hankkimisesta myös naapurille. Näin voi vaikuttaa siihen, että oma alue olisi ensi keväänä ensimmäisenä rakennettavien alueiden joukossa. Oman alueen saatavuuden voi tarkistaa saatavuushausta, ja meihin voi aina olla yhteydessä, vaikka kartta ei saatavuutta lupaisikaan.

Parhaillaan työskentelemme myös hiililaskennan ja vastuullisuusohjelman parissa. Näiden tulokset julkaistaan alkuvuonna 2024. Fibernetin käyttämä mikrosahaustekniikka on tunnetusti perinteistä rakentamistekniikka vähäpäästöisempi tapa rakentaa valokuituverkko. Haluamme olla fiksumman ja vähäpäästöisemmän valokuidun edelläkävijä. Vastuullisuusohjelman avulla voimme tehdä liiketoimintamme kestävyyden edistämisestä entistä tavoitteellisempaa ja mitattavampaa.

Kiitos vauhdikkaasta vuodestamme kuuluu asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Toivotamme kaikille sidosryhmillemme hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta! Joulumuistamisiin varatut rahat olemme lahjoittaneet tänä vuonna Hope ry:lle, vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen.

Pakettiauto ja sen vieressä mies asentamassa kaapelia jakokaappiin.